Tag: pop up


Paloni heinäkuuksi Savonlinnaan

Paloni editorial

Tiedote: Paloni tuo kotimaisen muodin ja muotoilun heinäkuuksi Savonlinnaan

Paloni tuo 42 kotimaisen suunnittelijan tuotetarjonnan Savonlinnaan heinäkuuksi kesäkaupan muodossa. Palonin kesäkauppa palvelee 1.-31.7.2014 osoitteessa Puistokatu 3, Savonlinna (luomukahvila Alegrian talo, sisustustoimisto Butterflyn tilat).

”Olen viettänyt kolme vuotta Helsingissä Eerikinkatu 7:ssä. Nyt konseptimyymälämme sulkeuduttua on aika viedä edustamamme aito kotimainen muotoilu pääkaupunkiseudun ulkopuolelle, uusiin maisemiin ja uuden asiakaskunnan saataville. Kaunis kesäkaupunki ja kulttuuritarjonnaltaan tasokas Savonlinna oli paikaksi luonnollinen valinta”, kertoo Palonin perustaja ja toimitusjohtaja Minna Särelä.

Tammi-helmikuussa 2014 Paloni oli esillä mediassa yritystä uhanneen konkurssin ja sitä seuranneen tukivyöryn vuoksi. (Taustaa: http://www.paloni.fi/paloni-sulkee/) Yrityksen Helsingin konseptimyymälän sulkeminen tuli välttämättömäksi, mutta ennennäkemättömän myymälän loppuunmyynnin ansiosta yritys pystyy jatkamaan työtään ja työllistämään myös edustamiaan suunnittelijoita tekemällään myynti- ja markkinointityöllä. Helmikuussa 2014 Palonin kassan noin 24.000 €:n vaje kerättiin kokoon ennennäkemättömästi neljän päivän myynnillä. Kokonaisuudessaan Helsingin konseptimyymälän loppuunmyynti tuotti noin 71.000€:n myynnin, jolla tuettiin suunnittelijoita, maksettiin Palonin perustamiseksi aikanaan otettua lainaa ja saatiin puskuria Palonin toiminnan jatkamiseen. ”Savonlinnan kesäkauppa ei olisi mahdollinen ilman Palonille alkuvuodesta myynnin muodossa annettua tukea. Se on selvä. Kivijalkamyymälät ja vähittäiskauppa kokonaisuudessaan ovat suurissa vaikeuksissa. Uskon, että tulevaisuuden suunta on tällaisten hetkellisten kauppojen, tapahtumamyynnin ja nettikaupan yhdistelmissä”, summaa Särelä.

Palonin kesäkauppaan Savonlinnassa osallistuu huimat 42 suomalaista suunnittelijaa 34 tuotemerkillään (paikkakunta kertoo suunnittelijan työhuoneen sijainnin / tuotteiden valmistuspaikan):

Ainokainen / Netta Kervinen / Helsinki
beloved.fi / Päivi & Janne Brunou / Mäntsälä
Design Palet / Kirsi Niemelä / Vantaa
Doft / Sonja Krogius & Veronika Kantanen / Helsinki
Emmi Malmström Shoes (korut ja asusteet) / Emmi Malmström / Helsinki
Fiona Timantti Millinery / Fiona Timantti / Helsinki
First Crush / Mari Himmanen / Helsinki
Göran. / Erika Belazreg / Helsinki
Humbugi Asuste / Anni Jokinen / Tampere
Ideakoru / Maarit Naakka / Harjavalta
KAINO / Niina Sinisalo / Köyliö
KIKS / Katja Iljana / Oulu
Korumetsä / Anna Karppinen / Riihimäki
Laura Pehkonen / Kerava
Laura Vartio / Helsinki
Lempiväri / Elli Hukka / Helsinki
Mari & Arrow / Mari Salmela & Janita Aro / Helsinki-Pori
Miia Magia Design / Miia Magia / Helsinki
Molla Mills Crochetterie / Molla Mills / Helsinki
MUKA VA / Emilia Kiialainen & Anna Mattelmäki / Tampere
N+D / Jenni Saukkonen / Helsinki
POGOSTICK failure / Minna Rytkönen & Emmi Korhonen / Helsinki
RARA / Veera Tuominen / Riihimäki – Helsinki
Sari Isosomppi Design / Sari Isosomppi / Helsinki
Sarita Koivukoski Ceramics / Sarita Koivukoski / Helsinki
Second Chance / Maija Nuppula / Fiskars
St. Malandra / Kristiina Nurmi / Helsinki
TAUKO / Mila Moisio & Kaisa Rissanen / Helsinki
TOHONO / Anna Talvi & Nadia Kuu / Helsinki
Toinen Elämä / Yuan Long & Jaime De Vizcaya / Helsinki
Tyra Therman / Tyra Therman / Helsinki
Vietto Eco Fashion / Minna Kaartinen / Helsinki
Vilmuri by Vilma Wallinmaa / Vilma Wallinmaa / Helsinki
&Bros / Tero Kuitunen / Helsinki

Paloni tarjoaa persoonallisen, eettisen ja inhimillisen vaihtoehdon massatuotetuille tuotteille. Tuotteiden suunnittelijoiden ja tekijöiden esitteleminen asiakkaille on tärkeä osa Palonin konseptia. Palonissa tuotelappu onkin paljon enemmän kuin hintalappu – siinä tuotteen suunnittelijat ja tekijät esitellään nimellä, kuvalla, paikkakunnalla sekä tuotteen taustalla olevia inspiraationlähteitä tai arvoja kuvaavalla suunnittelijan sitaatilla.

”Nimi Paloni ilmentää meille tuotteita tekevien itsenäisten suunnittelijoiden intohimoista suhtautumista omaan työhönsä. Ja kertoohan se myös omasta tunteen palostani, jolla tätä hommaa teen. Massatuotannon, kertakäytön ja kopioinnin kulttuuri on saanut minut kaipaamaan inhimillisempiä, aidompia ja persoonallisempia vaihtoehtoja, ja haluan tarjota niitä myös muille. Kuluttajalla on oikeus tietää, mistä hänen käyttämänsä tuotteet tulevat, jotta hän voi itse päättää, haluaako tukea sellaista liiketoimintaa ja tulevaisuutta vai ei”, Palonin perustaja ja toimitusjohtaja Minna Särelä kuvailee yrityksensä ideologiaa.

Kesäkauppa Facebookissa: https://www.facebook.com/events/1459948454243743/
Palonin kesäkauppa, Puistokatu 3, Savonlinna. Avoinna ti-pe klo 10-18, la klo 10-17, su klo 12-17.
050 589 4131 | minna.sarela@paloni.fi | www.paloni.fi | www.facebook.com/paloni.fi | Instagram: @palonilife

Paloni goes Kluuvi!

This is so exciting! Tomorrow the Ex Tempore Pop Up Shop opens at the shopping center Kluuvi, and Paloni will be there with a bunch of other interesting and upcoming labels and designers.

 Ex Tempore Pop Up Shop

So, for the coming two weeks, this will be the place to find the coolest Christmas gift (for yourself or) for your dear ones. Ex Tempore will be open every day starting from tomorrow, Saturday Dec. 8th until Saturday Dec. 22nd. It’s located on Kluuvi’s second floor.

We also have other very exciting news: we have a new designer whose creations will be for sale at Paloni for the first time at Ex Tempore. She is also known as an international blogger and as an author, and as a pioneer of making and promoting do-it-yourself high-fashion out of recycled materials. I’m sure many of you already guess who I’m talking about. Yes, she is the trashionista Outi Pyy, the blogger from behind OutsaPop Trashion and the author of the brand new book Trashion!  So, among all the other items at Ex Tempore, you’ll find Outi’s shredded shirts by the label OutsaPop Trashion. Starting from next week, you’ll also find them from Paloni’s concept store at Eerikinkatu.

Outi Pyy in her shredded shirt. Picture by Hanne Granberg

 Outi Pyy in her shredded shirt. Picture by Hanne Granberg for City.fi.

Tomorrow you also have the chance to hear a bit more about trashion and to meet Outi in person. She will be at Ex Tempore giving a presentation about the backgrounds and ideology of her book at 4pm (free entry!) after which you’ll have the chance to buy a signed copy of her book (35€). The book is amazing, and I’ve wrote about it before, here.

Hope to see you at Ex Tempore – if not tomorrow, then during the coming weeks!

Minna / Paloni